Pekingin opas
Info Peking
- Saapuminen Pekingiin
- Tietoa viisumeista Kiinaan
- Tärkeä kulttuurikeskus Pohjois-Kiinassa
- Kauniita palatseja ja temppeleitä
Pekingin turismi
Kiinan entisaikojen johtajat ilmaisivat valtaansa mahtavilla palatseilla, keisarien asuintaloilla sekä upeilla temppeleillä. Tänä päivänä, Pekingissä asuu noin 13 miljoonaa ihmistä ja se on myös maan tärkein politiikan ja kulttuurin keskus.
Pekingissä on helppo kokea uusia asioita ja kaupungin tunnelmaa. Pekingissä on useita majesteettisia ja historiallisia paikkoja, kuten Kielletty kaupunki, joka on myös Unescon maailmanperintöluettelossa.
Jotta kaupungissa pystyttiin järjestämään Olympialaiset vuonna 2008, täytyi siellä tehdä suuria muutoksia, kuten monien puistojen ja viheralueiden lisääminen, jotka ovat maisema-arkkitehtien suunnittelemia, uusien urheilukylien rakentaminen sekä ostoskeskusten ja majoituskohteiden kehittäminen ja modernisointi.
Nähtävyydet ja ekskursiot
Kiinan muuri: Muuri sijaitsee n. 60 kilometriä Pekingistä pohjoiseen. Kiinan muurin rakentaminen aloitettiin 600-luvulla ennen Kristusta. Se rakennettiin puolustustarkoituksiin ja se valmistui viimein 100-luvulla ennen Kristusta.
Kielletty Kaupunki: 24 Kiinan keisarin salattu maailma.
Ming hauta: Suuri hautapaikka, jonne 13 Ming Dynastian keisaria on haudattu.
Tian'anmen-aukio ja Kiinan historian museo: Aukio ja sen ympäristö oli entisaikojen kaupungin keskusta.
Taivaan Temppeli: Ming ja Qing keisarit matkustivat joka vuosi Kielletystä kaupungista Taivaan temppeliin talvipäivänseisauksena palvomaan ja tarjoamaan uhrilahjoja taivaalle ja rukoilemaan hyvän sadon puolesta.
Lama Temppeli: Vaikuttava uskonnollinen rakennus, joka rakennettiin alun perin vuonna 1694 keisari Qingin pojalle, Kangxille.
Tan Zhe Si Temppeli: Tämä kaunis temppeli rakennettiin vuonna 622 ja se sijaitsee n. 41 kilometriä Pekingin kaupungista länteen.
Maantieto ja ilmasto
Peking sijaitsee Pohjois-Kiinassa. Paras aika kaupungissa vierailemiseen on keväällä ja syksyllä, sillä kesät voivat olla aika kuumia. Pekingin talvet ovat usein lumisia ja sateisia ja ilma on erittäin kosteaa, joka on odotettavaa ympäri vuoden ja siksi matkan ajankohta tulisi olla tarkoin suunniteltu.
Urheilu ja vapaa-aika
Jalkapallo, pingis ja koripallo ovat suosittuja urheilulajeja Pekingissä. Kielikurssilaiset voivat harrastaa näitä lajeja monilla urheiluklubeilla.
Tai-Chi on erittäin suosittu aktiviteetti Kiinassa ja tästä perinteisestä "Taijiquan" taistelulajista on monia variaatioita. Rentouttavat liikkeet ovat tärkeä osa perinteistä kiinalaista lääketiedettä. Ne tuovat lisää energiaa ja harmonisoivat vartalon voimaa. Tämä urheilulaji on helppo opetella ja kurssit ovat varattavissa suoraan koulultamme.
Shoppailu Pekingissä
Wangfujing-katu on Pekingin vilkkain kauppa-alue ja se sopii hyvin ensikertalaisille, sillä siellä ostajia ei huijata pyytämällä lisähintaa tms. Muita suosittuja paikkoja ovat Kiinan World Trade Center ja Xidan-ostoskatu, jolta löydät minkälaisia kauppoja ja liikkeitä tahansa ja lisäksi lukuisia ravintoloita ja ruokaloita. Liulichang-markkinoilta, jotka on restauroitu muistuttamaan sen alkuperäistä ulkonäköä Quing Dynastian aikaan, on erikoistunut kiinalaisiin maalauksiin, kalligrafiaan, sekä kirja-, taide- ja käsityöharvinaisuuksiin.
Pekingin ruokanautinnot
Pekingissä on tuhansia ruokapaikkoja, jotka tarjoavat erilaisia ruokia ympäri maailmaa. Suuret tavaratalot ja ostoskeskukset myyvät lähes aina ruokaa, ja niistä löydät suuret valikoimat kiinalaisia ruokatuotteita edullisesti. Pekingin yliopistoalueella (jossa on lähes 15 yliopistoa) on useita opiskelijaravintoloita ja -ruokaloita.
Hong Kong
Hong Kong on yksi Kiinan vaikuttavimmista kaupungeista. Se on yksi Kiinan kansantasavallan erityishallintoalueista, jota kutsutaan hallintomallina "yksi maa, kaksi järjestelmää", joka tarkoittaa, että alueella sovelletaan kapitalistista talousjärjestelmää, mutta kommunistinen ideologia säilytetään. Alue koostuu monista saarista ja niemimaasta. Vuoteen 1997 asti se oli osa Iso-Britanniaa.
Shanghai
Kiinan suurimmalla kaupungilla on monia kiinnostavia nähtävyyksiä, kuten:
- Jin Mao Tower tai Oriental Pearl Tower, kaksi maan korkeinta rakennusta
- Jing'an Temppeli
- Yuyuan puutarha
- Shanghai toimi vuonna 2010 maailmannäyttelyn isäntäkaupunkina



